kuva: Liisa Valonen
kuva: Tony Lönnqvist

Vuodesta 1992 lähtien jaettu Kaj Franck -muotoilupalkinto on yksi arvostetuimpia alan palkintoja Suomessa. Se myönnetään muotoilijalle tai työryhmälle, joka on uutta luovalla tavalla suunnitellut korkeatasoisia teollisesti valmistettuja tuotteita. Ansiona pidetään sitä, että palkittava toimii aktiivisesti taideteollisuuden alueella ja on suunnitellut myös uniikkeja töitä. Myöntämisen perusteena on tekijän koko suunnittelutyö.

Vuoden 2016 Kaj Franck - muotoilupalkinnon on saanut Miinuksen suunnittelija, Juhani Salovaara, joka on toiminut lukuisilla eri teollisuuden aloilla ja ollut mukana tuomassa ergonomian ja sitä kautta käyttäjälähtöisen suunnittelun periaatteita Suomeen muotoilutoimistonsa Ergonomiadesignin myötä. Salovaaran työ vastuullisen muotoilun puolesta puhujana on jatkunut ympäristöseikkojen huomioon ottamisena suunnittelussa.

Juhani Salovaaran edellä aikaansa olevat näkemykset muotoilusta saivat alkunsa jo 1960-luvun lopulla, kun Salovaara työskenteli Philipsin muotoiluosastolla Hollannissa. Kansainvälinen ura jatkui Salovaaran ollessa Icsidin hallituksen jäsenenä 1970-luvun puolivälissä. Juhani Salovaara on myös toiminut teollisen muotoilun opettajana ja professorina Taideteollisessa korkeakoulussa ja Aalto-yliopistossa, ja oli mm. perustamassa maineikasta IDBM-ohjelmaa.

Palkinnon tarkoituksena on tuoda esille Kaj Franckin tuotannon keskeisiä periaatteita toimivasta, kauniista ja tarkoituksenmukaisesta arjen esineistöstä.

Kaj Franck -muotoilupalkinto voidaan myöntää suomalaiselle tai Suomessa asuvalle tai työskentelevälle ulkomaiselle muotoilijalle tai työryhmälle. Palkinnon on perustanut Design Forum Finland ja sen rahoittaja on Suomen Messusäätiö. Palkinnon myöntämisestä päättää palkintolautakunta. Palkinto myönnetään vuosittain hakemuksetta ja se julkistetaan Kaj Franckin syntymäpäivän tienoilla marraskuussa. Kaj Franck -palkinto on suuruudeltaan 10 000 euroa ja siihen kuuluvat lisäksi Tapio Junnon suunnittelema Kaj Franck -mitali ja palkintonäyttely.

Kaj Franck -muotoilupalkinto 2016: Juhani Salovaara
Näyttely avoinna 11.11.2016–15.1.2017
Designmuseo, Kasarminkatu 23, Helsinki