Klaukkalassa Päivi Lempiäinen herää ja vetää syvään henkeä. Uudessa hirsikodissa on hyvä herätä ja asua, kemikaaliherkkyysoireet ovat tiessään ja mieli on rauhallinen. 

Vielä vuosi sitten oli toisin. Perhe asui evakkoasunnossa omasta kodista löytyneiden kosteusvaurioiden ja huoneilmaongelmien takia. Päivin lisäksi myös perheen teini-ikäinen poika Roope ja puoliso Kai olivat alkaneet oireilla, Roope pahasti myös koulussa. Kun evakkoasunnostakin paljastui mikrobipäästöjä, alkoi perheen mitta olla täysi ja olo epätoivoinen. Päätettiin rakentaa koti, jossa olisi hyvä olla ja hengittää. 

Mammuttitalon hirsinen koti on rakennettu niin vähäpäästöisesti, kuin mahdollista. Kaikissa materiaalivalinnoissa on huomioitu myrkyttömyys ja valittu aina M1-luokiteltuja tuotteita. Miinus-keittiö oli itsestäänselvä valinta paitsi M1-luokituksen takia, myös siksi, että pintameteriaaliluokituksen lisäksi kaikki muutkin Miinuksen osat ovat vähäpäästöisiä, eikä esimerkiksi formaldehydipäästöjä ole juuri nimeksikään. Miinus on siis täydellinen valinta kemikaaliherkistyneelle.

Lempiäisten Miinus-keittiön suunnitteli Vantaan Puustellin Susanna Hytönen, joka kertoo projektin sujuneen kitkattomasti. Kompakti keittiö kätkee sisuksiinsa runsaasti säilytystilaa, jota on saarekkeessa molemmin puolin. Saarekeeseen on sijoitettu myös liesi, vesipiste ja astianpesukone. Takaseinän korkeissa kaapeissa on integroituna kylmälaitteet, sekä monitoimikomero, joka kätkee sisäänsä työtason ja keittiön pienlaitteet, esimerkiksi kahvinkeittimen ja leivänpaahtimen. Miinus-keittiössä monitoimikomero on ensimmäinen laatuaan, mutta ei varmasti viimeinen.

"Monitoimikomero on ihana arjen pelastus", kertoo Päivi Lempiäinen. "Ovet kiinni vain, ja kaaos katoaa silmistä." 

Saarekkeen päällä on supertyylikäs, valaisimen näköinen laite, joka kuitenkin on liesituuletin ja ilmanpuhdistin. Falmec Mare E.ion System -liesituuletin ilmoittaa, jos kodin huoneilmassa havaitaan epäpuhtauksia ja alkaa välittömästi puhdistaa tilaa. "Erään kerran tuulettimen ilmaisin valo meni punaiselle, kun avasin kaupasta tultuani pussillisen mandariineja sen läheisyydessä. Olemmekin alkaneet kiinnittää entistä enemmän huomiota myös ravinnon kemikaalittomuuteen.", Päivi sanoo.

Keittiön työtaso on keraaminen, saarekkeen ovet mustaa koivua ja korkeiden kaappien ovet valkoista koivua. Miinuksesta rakennettiin kotiin myös muut kiintokalusteet: eteisen kaapit, kaksi WC:tä ja kodinhoitohuone. Susanna Hytönen mainitseekin, että tämä on ensimmäinen Miinus-kohde, johon hän on päässyt suunnittelemaan kaikki kodin kiintokalusteet Miinuksesta.

Kodin kaikissa materiaaleissa on huomioitu vähäpäästöisyys. Sisustuksessa käytetään lasia, metallia ja puuta, sekä puuvillaa, villaa ja pellavaa. Perhe hankkii asioita ja esineitä hiljalleen ja harkiten. Laatuun kannattaa satsata. Puhtaat materiaalit ja niiden jäljitettävyys ovat tärkeitä seikkoja sisustusvalintoja tehdessä. Vanhasta kodista on jäljellä vain kaksi esinettä, kattokruunu ja rahituoli. Niiden tunnearvo on mittaamattoman arvokas. 

Lempiäisen nelihenkinen perhe iloitsee uudesta, puhtaasta kodistaan ja asettuu hiljalleen taloksi. Keittiössä porisee kahvinkeitin ja isoista ikkunoista tulee talvista valoa.

Lue lisää Miinuksesta