Kuva: Roger Culos/Wikipedia. Lisätietoja klikkaamalla kuvaa.

 

Pari vuotta sitten, gluteenittomien ruokavalioiden yleistyttyä, rantautui Suomeen useampikin uusi hiilihydraatin lähde. Yksi niistä on kvinoa. Kvinoaa verrataan usein viljoihin, mutta Kvinoa on kasvi, jonka siemenet käytetään ravinnoksi. Kvinoa on kotoisin Etelä-Amerikasta ja kuului aikoinaan kiinteänä osana Inkojen ruokavaliota. Ravinteikkuutensa vuoksi, kvinoaa on lähihistoriassa käytetty myös astronauttien ruokana. Viidentoista kotoutusvuoden jälkeen tämä proteiinipitoinen superruoka kasvaa myös Suomessa.

Kvinoan tunnetuimpia sukulaisia ovat punajuuri, pinaatti ja sokerijuurikas ja se sisältää enemmän proteiineja kuin riisi. Kvinoan siemenet sisältävät runsaasti valkuaista, jossa on paljon ihmiselle välttämättömiä aminohappoja juuri oikeassa suhteessa. Se sisältää myös terveellisiä rasvahappoja, magnesiumia ja rautaa. Kvinoaa käytetään enimmäkseen riisin tai bulgurin tapaan. Suomessa kasvatettu kvinoa on lajiltaan hieman puuroutuvaa, joten siitä saa keitettyä myös hyvää puuroa. Ensi viikolla blogissa lämpimän kvinoa-bataattisalaatin resepti.

Tässä muutama linkki kvinoa-resepteihin:

Kvinoapuuro

Kvinoa-kurkkutabbouleh

Pähkinäinen kvinoa-kukkakaalisalaatti