Maukas ja terveellinen granola pienellä luksuksella valmistuu omassa uunissa juuri sellaisin aineksin, kuin itse haluat.

Tarvitaan: 3 dl luomukaurahiutaleita, 1 dl kauraleseitä, 2 dl pähkinäsekoitusta, 2 dl siemensekoitusta, 3 rkl kookosöljyä, 3 rkl oliiviöljyä, 3 rkl juoksevaa hunajaa, 1/2 levyä tummaa suklaata tai raakasuklaata, 2 rkl kanelia, ripaus suolaa.

Sekoita kuhossa kuivat aineet, lukuunottamatta suklaata. Kuumenna pannulla kookosöljy ja oliiviöljy. Lisää hunaja ja puolet kanelista. Kaada seos kuivien aineiden päälle ja sekoita huolellisesti käsin nostellen.

Levitä seos leivinpaperin päälle uunipellille. Paahda uunissa 200°C noin 15 minuuttia. Nosta pelti uunista ja anna jäähtyä. Lisää loput kanelit.

Kun seos on jäähtynyt lähes huoneenlämpöiseksi, raasta tai hienonna suklaa ja sekoita granolan joukkoon niin, että se osittain sulaa. Pakkaa herkku lasipurkkiin ja nauti aamiaiseksi maidon, mantelimaidon tai mehukeiton kanssa. Toimii oivallisesti myös jugurtin päällä.

Voit muuttaa kuiva-aineiden määrää ja koostumusta mieltymystesi mukaan!